sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lomailemassa!

Tänään sunnuntai iltana tultiin perille
hotelliin. Täällä siis olemme perjantaihin
asti. Lapset mielissään. On kyllä tosi 
kiva huone. Jospa tästä tulis ihana reissu
ja ettei pahasti olis oloja. 

Tässä meidän huone. 

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Hei!

Huomenna lähdetään reissuun lasten
kanssa. Ollaan siellä 5 päivää.
Lapset odottaa innoissaan. Niin
minäkin, mut jännittää mitä se tuo
tullessaan, kun oon nyt jo väsynyt
ja poikki. Ensin oltiin mun vanhempien
kanssa, sit tuli mun veli perheineen
ja ei ole oikein hyvät välit, niin jännitti
miten menee. Sisko oli myös mut se
lähti jätkäkaverinsa vanhempien luokse.
Ei se veli puhunut mitään. Aina ollaan
oltu läheisiä, mut se on nyt niin
pitkävihainen, niin antaa olla. Sain mä
eilen pienen kohtauksen siellä maalla, onneksi sitä ei nähnyt kuin sisko ja tyttö.
Ei niitä kaikki ymmärtäisi.
Mies oli ystävänsä mökillä yötä ja me
oltiin lasten kanssa kolmisin hänen
kotonaan. Vaikken asu täällä niin kyllä
mä sanon tätä kodiksi.

Jännittää myös se et miten toi mun hammas
kun siellä on se pelkkä reikä melkein
kun lähti se paikka sieltä kävelee.
Pitäis varmaan käydä maalla missä vanhemmat ja veli on jossain välissä,
mut haluan miehen sinne mukaan ja
en tiedä jaksaako se lähteä. Saisi mua
tukea ja lähteä mukaan. Pojan
nukkumaan meno on välillä aika
haastavaa, mut jos päivällä touhua
niin jospa se uni paremmin tulisi
siellä hotellissa kuin kotona.

Hauskaa juhannusta näin jälki junassa!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Heipskukkuu!

Lapset tulivat lauantaina. Touhua riittänyt ja mä alan olla ihan poikki. Hyviä ilmoja kun ollut niin lapset ei malta mennä ajoissa nukkuu. Kymmenen aikaan illalla mä oon jo ollut ihan poikki jos en jo aiemmin.
Lapsilla virtaa riittää ja mä oon ihan poikki. Tänään lapset jää mummulaan yöksi, et saisin levätä edes yhden yön. Söin viime
yönä suklaata ja palanen lähti hampaasta, ei kun tänään hammaslääkäripäivystykseen. No laittoi vaan jonkun väliaikaispaikan ja eiköhän siitä joku pieni palanen jo lähtenyt. Miksi ne jotain väliaikaisia paikkoja laittaa, kun ne ei pysy. Suuhun tuli paha maku, ja pieni reikä siinä taas on. Viikkoon en pääse hammaslääkäriin, kun lähdetään lasten kanssa sunnuntaina sinne reissuun. Miten nyt mitään syö, kun sattuu kun juo kahvia. Kiva reissu kun hammasta särkee sit koko
matkan ja ei pysty oikein mitään syömään. Ei uskalla mitään syödä. Argh! Nyt tympäsee. Mahtaa sitä viikon päästä olla ihan poikki kun tullaan reissusta perjantaina. Jospa kaikki menee hyvin ja
nauttitaan reissusta.

torstai 16. kesäkuuta 2016

Heips!

Eilen touhusin ulkona ja pesin pyykkiä ym. Taisi olla vähän ylivilkkauttakin.
Viime yönä heräsin 3 kertaa, tympiää tosi ärsyttävää herätä kesken unien.
No tänään nukuin sit pitkään, heräsin 11 maissa ja ärsytti et päivä menee pilalle
kun nukkuu niin pitkään. Join aamukahvit ja mulla oli 2 pakettia 700 g
jauhelihaa. Ei kun lihapullia tekemään ja pihvejä. Oli täällä kuuma.
Tein vielä samassa lämmössä jälkiruokaa, vähän samanlainen
kuin mokkapalat mut pohja oli erilainen. Jouduin ottamaan jo
12 aikaan päivällä ketipinoria ja se helpotti oloa.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Aurinko

Ihana aurinko
anna minulle voimaa
valollasi ja lämmölläsi.
Meinaa iskeä jostain 
joku olo.
Mene pois paha olo.
Aurinko auta minua.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Miksei uni tule?

Miksei uni tule?
Toisen kerran jo hereillä. 
Yhtä pyörimistä. En tykkää. 
Sitten ei jaksa aamulla nousta,
kun menee yö pyörimiseksi. 
Eilenkin meni 11 ennen kuin 
jaksoin nousta. Ajattelin
tehdä lihapullia ja pihviä
ja haluan olla virkeä ja et
jaksaisin touhuta jo

Järkyttävä olo

Olen alkanut ottaa 25mg puolikasta ketipinoria, kun lähden kylille tai 
muuten asioille. Kyllä se helpottaa oloa ja saa käytyä ostoksilla, mut sen
jälkeen olo pahenee, kun kotiin tulee. 
Pitää vissiin ainakin silloin kun lapset on mulla
ottaa ainakin kerran päivässä puolikas. No kävin siellä kylillä ja tulin tänne maalle 
miehen luokse. Ensin mulla oli ylivilkas olo ja mies sanoi et rauhoitu,
sit oli kauhea sotku ja se jotenkin ahdisti mua. Aloin tehdä 
ruokaa ja oli aika kauhea olo. Tuntui et happi loppuu ja oli järkyttävä
olo, tuntui ettei päässäkään kulje happi. Tuntui et pyörryttää,
ahdistaa ja itkettää. Saatiin syötyä ja olo parempi, mut ei ihan
paras mahdollinen. Ei tämmöistä jaksais. Kun saisi olla vaan terve. 😣


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Tuntematon

Olet musta niin kaukana,
koska en ole sua vielä tavannut.
Sinä tuntematon,
olet mulle arvoitus.
Oletko elämäni rakkaus
vai ohimenevä pakkaus?
Tulevaisuus sen näyttää,
osaako tuntematon tilaisuuden käyttää.

2013 vuoden ajatus. Tapasin syksyllä 2013 miehen jonka kanssa tulee jo 3 v syksyllä. 
Ihanaa. Ihana ihminen, rakas ja jaksaa mua. 





Miksi tuntuu välillä siltä,
että maailma vaan jurraa paikoillaan.
On välillä semmoinen olo,
että kenen elämää mä tässä
elän.
Olenko enää olemassa,kuka olen
mihin menossa.
Miksi semmoista tulee mieleen?
Kummallista,mutta en löydä sanoja.

2008 vuoden ajatus.


Pieni lintu

Olen kuin pieni lintu,
joka katselee alas suureen
maailmaan.Häntä pelottaa tämä
suuri maailma.
Pelottaa mihin tämä maailma
menee.
Olen niin pieni,
herkkä ja haavoittuvainen.
Haluan vain että olisin onnellinen
aina,eikä maailma enää koskaan
satuta minua.

2008 vuonna tehty runo/ajatus. 

Tyttöni mun

Kun tulit maailmaan,olin ikionnellinen.
Siinä sinä vihdoin olit äidin sylissä
ja olit niin kaunis.
Jaksoin tuijottaa sinua kauan kun nukuit,
olit niin suloinen,
Olit ihana vauva ja vaikka välillä väsyttikin
niin silti jaksoin sua hoitaa ja tuijottaa..
Minusta oli tullut onnellinen äiti.
Nyt olet jo yli 2-vuotias ja tuntuu niin ihanalta,
kun otat kaulasta kiinni ja sanot:
äiti minä rakastan sinua ja suukottelet kovasti.
Olet melkoinen touhutyttö ja vaikka välillä
olet aivan mahdoton ja saatat huutaa äidille,
silti olet äidin oma jota rakastan todella paljon.
Toivon, että kun kasvat isoksi, niin rakastat edelleen äitiäsi.
Haluan sinulle kaikkea hyvää,rakas tyttäreni
olet kaikki kaikessa.

 Tehty tämä runo 2006 tyttärelleni, kun hän oli päälle 2 vuotias. Nyt tämä tyttö täyttää 12 vuotta. Aika kuluu liian nopeaa. Nyt hän on jo iso tyttö.


torstai 9. kesäkuuta 2016

Päivee!

Moikka vaan kaikille! Mies herätti aamulla aikaisin, et menee iltavuoroon ja kerkeän tehdä pizzaa et kerkeää syödä ennen lähtöä. Aamulla aina juon kahvia ja syön yhden leivän. Nyt ei kun taikinaa tekemään. Sitten piti pestä pelti, kun oli likainen. En kerennyt vasta kuin puoli 12 aikaan pienen pizza palan syödä. Nyt toinen koneelllinen pyykkiä on koneessa. Imurointi aloitettu. Vielä tyhjentää astiakone ja täyttää se. Imuroida loppuun ja loppupäivän saan sitten levätä. Kerkesin tuossa laittaa pyykkejä kaappiin ja siivota lasten huone kun oli niin sotkuinen. Onneksi sit illan saa levätä ja ottaa vaikka pikku päikkärit. Nyt musiikki huutaa ja jatkan imuroimista. Muistakaa jättää puumerkkinne niin tiedän, ketkä lukee mun blogia. Kävin eilen värjäämässä kulmat ja leikattiin hiuksia, kun oli niin kuivat hiukset jo. Heti on kevyempi olo. Hyvää torstaipäivää vaikka vähän sataakin ja voikaa hyvin! 

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Lihottaa!

Mikä on tämä olo? Mulla on nykyisin illalla
ketipinor 50 mg ja olen taas lihonut.
Vasta sain laihdutettua ja vähennettyä
makean syöntiä, nyt tuntuu et vois syödä
koko ajan jotain. Niin ärsyttävää! Saan koko
ajan kuulla mitä pitäis tehdä ja et onpas
sulla iso maha. Argh! Tiedän et oon lihonut,
mut kaikki ei voi ymmärtää tätä oloa, kun tekis mieli syödä koko ajan jotain varsinkin herkkua ym. Tätä menoa oon kohta kauhea läski. Tuntuu ettei voi tätä rajottaa, pelotti kun tätä lääkettä nostettiin et nouseeko paino ja miten paljon. Pitäis taas saada kiinni siitä ettei söis koko ajan jotain, mut tuntuu et se on tosi vaikeaa. Argh!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Nukkuu

Yritän alkaa nukkua, on niin väsy.
Mitenhän tämän kanssa oikein
oppii elämään. Poika pyörii päällä
ja minä olen kuulemma heppa.
Yhtään ei jaksaisi. Sain äidiltä
semmoista palautetta kuin olisin
huono äiti. 😢 Jospa saan pojan
rauhoittumaan.

Moi!

Heti kun on touhua liikaa, alan dissoilla. 
Väsyn niin herkästi, et sit alkaa päätä nykiä ym. Ihan kauhea väsy, mut jos nyt menee päikkäreille, niin sit ei saa yöllä nukuttua. 
Lapset tuli lauantaina mun luo ja ovat keskiviikkoon asti. Ollaan mun vanhempien luona, kun miehellä alkoi työt ja haluan että on tukea kun tuntuu etten yksin jaksa. 
Ompa kyllä väsy. Huoh! Miten muut voi? 

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Tyynyyn

          Tyynyyn painan pään
         ja jään odottamaan unta. 

Sydän

Sydän hakkaa lakkaamatta. 
Mitä se kertoo? 

Sauna


Saunan lämpö tää, on ihanaa.
Makaan lauteilla ja toivon että
parantuisi oloni tää. 

Päässä pyörii

Mitä päässä pyörii tänään,
osaanko mitään kirjoittaa.
Miksen osaa itseä auttaa, 
kun pahalta tuntuu pääs. 
Yhtä taistelua on tää, 
joka meinaa sekoittaa mun koko pään. 

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Heips kaikille!

Heips kaikille! Hiljaista ollut. Te jotka käytte kurkkaa mun blogia, jättäkää puumerkkinne ja kertokaa miltä tää mun blogi vaikuttaa tai ihan vaan et heips. Olisi kiva saada viestejä teiltä kaikilta, ketkä täällä käy lukemassa.
Ulkona tuulee ja mä olen miehen luona yksin, piti musiikkia laittaa isommalle ettei kuulu tuo tuuli niin kovasti, kun se alkaa pelottaa. Nälkäkin vaivaa. Jos tekis ranskalaisia makkaralla uunissa. Lapset haen aamusta isänsä luota ja sit mennään meidän kesäpaikkaan vanhempien luo. Lapset on nyt keskiviikkoon minulla. Olen täällä maalla viihtynyt hyvin, sit kun kylille menen niin tulee taas oloja. Tulee levottomuutta, pakkoliikkeitä, poissaolokohtauksia ja pää ihan omituinen. Laitoin terapeutille viestiä ja se vastasi et psykiatrille on niin paljon jonoa ettei voi mua ottaa vastaan ja et voisiko tk lääkäri auttaa. Mitä se auttaa jollain tk lääkärillä käydä, kun ei ne ymmärrä näitä mielenterveys asioita ollenkaan. Omituinen olo, pää taas ihan outo. Otin pikku päikkärit kun alkoi väsyttää. Sit heräsin ja otin iltalääkkeen. Nyt olis vielä tänään pakkaaminen ja lääkkeiden laittaminen dosettiin. Pitäis hakea toimeentulotukea, kun jaksaisi täyttää sen lapun ja etsiä kaikki laskut. Jos alkaisi laittaa sitä ruokaa ja miettiä sit milloin tulee taas minkäänlaista tekstiä. Mut kiitos luette juttujanne ja jättäkää MULLE PUUMERKKINNE! Voikaa hyvin!