Masennusta!

Moi kaikille! 
On ollut hiljaiseloa, en ole jaksanut 
kirjoitella. Mulla nyt pari viikkoa ollut melkoista masennusta. Tuntuu et koko 
ajan paha olla eikä mikään auta. Pari kertaa tosi pahoja ajatuksia ollut, mut onneksi sain ne sit selätettyä. 
Eilen piti lapset hakea ja oli tunne etten, voi ajaa autolla, niin siskon tänne sit
kutsuin, mieskin kerkesi kotia ja yhdessä sit haettiin lapset. Lapset oli mielissään
kun täti oli mukana. Mies korjasi siskon
autoa. Riisipuuroa tässä keittelen. 
Vaikka usein ollut ahdistusta ja masennusta, mut kun se iskee tuntuu
ettei osaa tehdä mitään et on parempi olo. Miksei voi olla semmoista paikkaa missä oikeasti saisi levätä, jos tuntuu ettei jaksa. Nykyään niin vaikea päästä osastolle. Enkä mä osastolle edes haluaisi, kun siellä on levotonta ja ei ne hoitajat kerkeä sua kuunnella. 
Kun oikeasti olisi se oikein rauhallinen paikka,  missä hoitajat keskittyvät sinuun ja olisi kaikkea toimintaa ja sit sitä vertaistukea. 
Ens viikolla on kauheasti kaikkea hommaa. Pitää pojan palaverissa käydä päiväkodilla, kun aloitti eskarin ja sit toisena päivänä käydä terapiassa ja kummatkin on eripaikkakunnalla kuin
missä itse asun. Välillä tuntuu et osaako se terapeutti auttaa mua ollenkaan. 
Mut pakko kai tässä on taplata päivä 
kerrallaan, joka on tosi haastavaa ja vaikeaa. Hyvää alku syksyä kaikille!